Mä makaan sängyllä. Vatsaa kouristaa, varpaita palelee. Mulla on ehkä kuumetta, en tiedä, ei oo kuumemittaria. Mun oli pakko lähteä lounaan jälkeen kotiin. Tai siis kämpille, das Hausiin. Tää on ihan kauhee läävä. Mä luulen, että täällä on hometta. Aivan sairaan kylmä, ja kosteeta. Yks kylpyhuone kahdelletoista hengelle. Mun pitää käyttää vaan alakerran vessaa, jotta en tartuttais muita alppioksennustautiin, käski kohdepäällikkö. En kertonu, että laattasin jo aiemmin päivällä koko yläkerran kylppärin lattian täyteen. No eipä kukaan ehdi suihkussa käymään, joten se siitä tartuttamisesta. Sitä paitsi ei ruokamyrkytys tartu.
Kai ne muut pärjää siellä rinteessä, ja after skissä. No miksei pärjäis. Meillä oli tosi helppo ryhmä tänään. Tosi iso vaan. Niinhän se on aina alkuviikosta, suurin osa turisteista tulee ekoina päivinä rinnenäyttöihin mukaan ja puolessa välissä viikkoa ne tajuaa, että eihän tää nyt niin vaikeeta oo ja menee omia menojaan. Sit me nähään ne seuraavan kerran, ja viimesen kerran ikinä, lentokenttäkuljetuksella kotiin päin.
On tääkin ammatti. Matkaopas.
Tästä mä haaveilin, niin kuin moni muukin, suurin osa kurssilaisista ei edes saanut töitä. Ajattelin että olis upeaa olla Alpeilla, laskea joka päivä, asua vuorilla, olla toisessa kulttuurissa, tutustua uusiin ihmisiin, oppia kieltä – tosi jännittävää! No, totuus on vähän toinen. Tulihan se ilmi jo sillä viikon mittasella opaskurssilla, että tää on hiton rankkaa työtä. Mutta mä ajattelin, että siellä vedettiin vaan vähän överiks, testattiin meitä, ja oikea työarki olis jotenkin inhimillisempää. Ei ole – meidän työpäivät alkaa aamulla puol kaheksalta ja päättyy aikasintaan kaheksalta illalla, välillä pitää painaa yöyhteen asti. Eikä meillä oo taukoja; iltapäivällä voi valita, syökö vai käykö suihkussa, koska molempia ei mitenkään ehdi. Mä yleensä syön. Paitsi maanantaisin on pakko käydä suihkussa, koska silloin pitää viedä asiakkaat casinolle. Se onkin mun lempi-iltaohjelma. Saa lasin skumppaa ja pelata rulettia kahdellakymmenellä eurolla firman piikkiin.
Asiakkaat, tai siis vieraat, niin kuin meidän on käskettyä niitä kutsua, kuvittelee, että me ollaan täällä monta kuukautta lomalla: lasketaan ja ryypätään vaan niiden kanssa. Suurin osa ei tajua, mitä kaikkea me tehdään kulissien takana. Joskus joku nokkela on ihmetellyt, miten me voidaan olla viimesenä baarissa ja kuitenkin ekana rinteessä, miten me ehditään ja jaksetaan joka paikkaan. Kyllähän noi nuoremmat jaksaakin!
Mä tunnen itteni vanhaksi ja väsyneeksi, mä oon jo kakskytviis.
Noi muut lähtee monta kertaa viikossa ulos juopottelemaan. Mä jaksan ehkä kerran kuussa mennä kunnolla radalle. After skissä tulee toki otettua joka ilta yks tai kaks (tai kolme, jos on oikeesti kivaa).
Vapaapäivinä noi muut vaan nukkuu. Mä en pysty. Mä herään viimeistään kaheksalta, vaikka kerrankin, kerran viikossa vois nukkua pidempään. Mut sit on niin kiva lähteä yksin jonnekin. Mä oon täällä vaan kolme kuukautta – tottakai mä haluan kokea kaiken mahdollisen! Oon käynyt jo thermalkylpylässä, Salzburgissa, hiihtämässä murtsikkaa ja jääluolassa. Haluisin vielä käydä kokeilemassa riippuliitoa ja offareilla laskemista. Alppielosta pitää ottaa kaikki irti, kerran täällä vaan eletään!
Ehkä noilla muilla on helpompaa, kun niiden ei tartte koko ajan puhua vierasta kieltä. Kaikki meidän kokoukset on ruotsiks. Aluks mä tajusin niistä alle puolet, nyt jo vähän enemmän. Kylhän noi muut osais englantia, mut ne vaihtaa aina heti ruotsiks, ku se on niiden äidinkieli. Mä oon ainut ummikko täällä. Mä raukka luulin, että mä oppisin täällä saksaa. Mutta täähän on ruotsalainen kylä keskellä Itävallan Alppeja! No, oonhan mä oppinut jo kolme lausetta, joilla pärjää aika pitkälle:
1. Ich bin Reiseleiterin. (Tällä saa lounaan ilmaiseksi ja mahdollisesti myös muita alennuksia.)
2. Ich komme aus Finnland. (Tällä voi selittää, miksi heittää niin paljon löylyä kylpylässä tai miksi ei ymmärrä mitään muiden puheesta.)
3. Noch einmal! (Tällä lauseella voi pyytää muita heittämään lisää löylyä tai tilata mitä tahansa ravintolassa, kun vain osoittaa sopivaa annosta tai juomaa. Samalla lauseella voi myös pyytää itävaltalaista toistamaan sanomansa. Ja jos ei siltikään ymmärrä, voi palata kohtaan 2.)
En kyllä aio tulla tänne enää ikinä. Siis töihin. Onkohan nää meidän työolot edes laillisia? Eihän meille ees makseta tästä juuri mitään. Koska ne vähentää meidän palkasta ylöspidon: tän homeisen Hausin ja ruuan, jota me ei yleensä ees ehitä syömään.
Yhtäkkiä puhelin soi. Ei hitto, se on päivystyspuhelin, joka jäi vahingossa mulle.
– Matkaoppaiden päivystyspuhelin Riina puhelimessa.
– No haloo, hei puhuks sä siis suomee?
– Joo, kerro vaan.
– No ku meillä täällä illallisella, siis me ollaan täällä Hotel Postissa ja täähän on siis neljän tähden hotelli, eiks ni?
– Joo, on kyllä.
– No ku meillähän on joka ilta tähän mennessä ollut neljän ruokalajin illallinen, niinku me ollaan siitä maksettukin. Meillähän on tää all inclusive -paketti, siis. Mutta nyt tänä iltana me ei saatukaan alkupalaa pöytään, vaan täällä olikin joku buffetpöytä.
– …
– Niin haloo, kuuleksä mua?
Mun mahassa kiertää, kun ajattelenkin ruokaa. Älä puhu mulle ruuasta tai mä oksennan, ajattelen.
– Juu, kuulen ihan hyvin. Niin siis mikä se teidän ongelma oli?
– No ku, siis siis, meidän piti hakea se alkupala itse sieltä buffasta.
Ajattelen erilaisista salaateista ja lisukkeista notkuvaa, herkullista seisovaa pöytää. Ja sitten niitä kaksi päivää vanhoja, kengänpohjaa muistuttavia wienerschnitzeleitä, joita meidän ruokalassa tarjoillaan. Mä en oo syönyt mitään tuoretta moneen päivään.
– Niin, no siellä teidän hotellissa on nyt tänä iltana tarjoiltu se illallinen vähän eri tavalla. Oliko se hyvää?
– No, siis joo, onhan täällä ollut ihan mahtavat nää ruuat.
– Niin.
– Joo siis tänäänkin oli sellaista lampaanlapaa sellasessa tosi hyvässä punaviinikastikkeessa. Hei Jarno oota, joo mä tuun ihan just. Ai no nyt se Jarno tulikin.
– No mutta, jos teillä on siis hyvät ruuat siellä hotellissa niin sittenhän tässä ei oo mitään ongelmaa.
– Joo Jarno lähetään ihan just. Niin siis mitä? Joo, ei kai tässä mitään ongelmaa oo.
– Hienoa, no mutta sitten ei muuta kuin oikein mukavaa illan jatkoa teille.
– Joo, kiitti. Moi.
Suljen puhelimen kiitollisena siitä, että tämä oli taas yksi niistä asiakkaista, jolla ei oikeastaan ollut mitään ongelmaa, hän tarvitsi vain vähän huomiota ja hellää huolenpitoa. Mäkin tarvitsisin vähän hellää huolenpitoa just nyt. Mut sitä ei nyt oo tarjolla. Tiputan puhelimen lattialle, käännän kylkeä ja käperryn paksuun, toivottavasti ei kovin homeiseen untuvapeittoon.
Toivon, että nukahdan, että nukkuisin aamuun asti, enkä olisi enää kipeä huomenna. Ehdin vielä haaveilla yhden ajatuksen, ennen kuin nukahdan: jos mulla olisikin vielä vähän heikko olo aamulla, eikä mun tarttis lähteä rinteisiin, mutta sit mulla oliskin ihan hyvä olo hetken päästä ja voisin olla koko päivän yksin laaksossa.