Ankerias horroksessa

Mulla on nyt sellainen olo, että mikään ei oikein huvita. En ole erityisemmin innostunut mistään ja kaikkeen ryhtyminen on vähän vaikeaa. On tää toki parempi kuin se jatkuva ylivireys ja ahdistus, mikä mulla oli vuosi sitten. Kun koko ajan tuntui, että on pakko tehdä jotain hyödyllistä ja kun alkoi tehdä, niin Ankerias villiintyi mun sisällä,… Jatka lukemista Ankerias horroksessa

Masennus on Ankerias

Masennus on väsymystä, saamattomuutta ja passiivisuutta. Toisaalta se on myös ahdistusta, unettomuutta ja pakonomaista suorittamista. Masennus ilmenee jokaisella yksilöllisellä tavalla, eikä ole yhtä oikeaa tapaa olla masentunut.  Yhteistä masennuksen kokemuksille on se, että masennus tapahtuu pään sisällä, se on abstraktia, eikä sitä voi ulkoisesti mitata tai välttämättä edes havaita. Masennus ei ole haava ihossa tai… Jatka lukemista Masennus on Ankerias

Lapsettoman masuasukki

Ehdotin Essille treffejä tiistai-illaksi, mutta se sanoi menevänsä joogaan. Innostuin, mä voisin lähteä mukaan, johon se joutui hehkuvana paljastamaan, että se on äitiysjooga. Mun ensireaktio näihin äitiysuutisiin on aina ensin sääli ja sitten harmitus, menetän taas yhden lapsettoman ystävän. Kunnes muistan; pitää tuntea iloa tulevan äidin puolesta.  Mäkin oon vähän kuin odottava äiti. Munkin masuasukki… Jatka lukemista Lapsettoman masuasukki

Ankeriaan hoito-ohjeet

Asioita, jotka rauhoittavat Ankeriasta ja saavat sen kutistumaan: – Spotifyn “Jazz in the background” -soittolistan kuunteleminen – Suunnitelmat ja niiden toteutuminen – Leipominen (silloin kun se sujuu niin kuin pitää) – Rutiinit – Asioiden toistaminen – Neulominen (silloin kun se sujuu) – Psykoterapia – Agomelatiini– CBD-öljy– Kuumat suihkut– Vaahtokylpy– Saunominen– Kylpylät– Kävelyt luonnossa (maksimissaan 2… Jatka lukemista Ankeriaan hoito-ohjeet

Ankerias

Mun sisällä on käärme. Musta kyy. Ankea ankerias. Lapamato. Se luikertelee siellä aina, huomaamatta. Sen iho on niljakas, suomuinen, kiiltävä, mustan musta. Se on liukas ja sulava, nopea ja petollinen. Kun syön, se syökin osan mun ruuasta, se hengittää mun ilmaa ja imee mun energiaa. Se on loinen. Parasiitti. Kun innostun, sekin innostuu ja lähtee… Jatka lukemista Ankerias

Ankeriaan synty

Käärme syntyi balettitunnilla. Ekalle tunnille mennessäni se oli vain pieni, huomaamaton toukka sisälläni. Mutta pian huomasin, että täällä onkin oltava aina valppaana. Ihan eri tavalla kuin koulussa. Koulussa riittää, että katsoo opettajan suuntaan ja viittaamalla saa halutessaan opettajan huomion. Baletissa on toisin, koko ajan on oltava valppaana kuin villieläin viidakossa. Kun opettaja näyttää malliksi, ei… Jatka lukemista Ankeriaan synty