Mulla on nyt sellainen olo, että mikään ei oikein huvita. En ole erityisemmin innostunut mistään ja kaikkeen ryhtyminen on vähän vaikeaa. On tää toki parempi kuin se jatkuva ylivireys ja ahdistus, mikä mulla oli vuosi sitten. Kun koko ajan tuntui, että on pakko tehdä jotain hyödyllistä ja kun alkoi tehdä, niin Ankerias villiintyi mun sisällä, en pystynyt lopettamaan ja yöllä sängyssä olin niin kierroksilla, etten malttanut nukkua.
Eipä oo Ankeriasta näkynyt viime aikoina. Missä se on? En ole edes ajatellut sitä luikertelijaa moneen kuukauteen. Oli se tavallaan kiva tunne, kun keho alkoi kihelmöidä ja tuli innostus jotain uutta juttua kohtaan.
Mutta mä laitoin Ankeriaan kuriin. Se oli niin sietämätöntä, kun se kasvoi liian isoksi ja yritti väkisin tunkea ulos mun kurkusta. Mä rauhoitin sen ja sain sen kutistumaan. Kirjoitin sille hoito-ohjeet ja noudatin niitä: hengittelin ja joogasin, karsin kalenterista kaikki aktivoivat tapahtumat. En kai mä ole rauhoittanut sitä liikaa? Mitä jos se oli mun elämänvoima?
Luen MeNaisista jutun Maria Veitolasta, jolta poistettiin pitkän odotuksen jälkeen keuhkoja painava kasvain. Musta tuntuu just samalta: voin taas hengittää vapaasti ja näen valoa. En ollut tajunnut, kuinka Ankerias painoi mun rintaa ja teki kaikesta mustaa.
Katson vuosi sitten kirjoittamiani Ankeriaan hoito-ohjeita. Viimeinen lause saa vereni hyytymään: “Toisaalta et myöskään halua näivettää sitä kuoliaaksi!” Entä jos Ankerias on lopullisesti poissa? Voinko elää ilman sitä? Miksi tuntuu niin vaikealta luopua siitä, vaikka masennuksesta eroon pääseminen on ollut suurin toiveeni jo pitkään? Vai onko toiveeni koko ajan ollut oppia elämään sen kanssa?
Yksi kohta Ankeriasta rauhoittavien asioiden listalla saa mut mietteliääksi. Agomelatiini. Rauhoittava masennus- ja ahdistuslääke, jota olen syönyt joka ilta jo yli vuoden ajan. Voisiko tämä innottomuus ja velttous johtua siitä, että rauhoitan Ankeriasta lääkkeellä, vaikka se on jo kutistunut riittävästi? Lääkkeen syömisen saa lopettaa, kun masennus on ollut kuusi kuukautta poissa. Ehkä on aika herättää Ankerias horroksestaan?