Rakas Riina,

olen kirjoittanut sinulle jo monta kertaa, mutta et tainnut saada viestejäni, koska ne menivät vanhaan ulkomaalaiseen numeroosi. Onneksi nyt tajusin lähettää viestin tähän uuteen suomalaiseen numeroon, jotta varmasti saat sen. Olisit varmasti tarvinnut tukea ja tsemppiä viime viikkoina, joten pahoittelen että tsempit meni bittiavaruuteen. Ymmärrän kyllä, että et ole ehtinyt minulle uutta numeroasi päivittää, sillä… Jatka lukemista Rakas Riina,

Yksityisyrittäjän yllättävä työkaveri

Katseeni harhailee tietokoneen ruudulla. Hypin välilehdestä toiseen, enkä tiedä mihin ryhtyä. Onko tässä mitään järkeä? Olisiko kannattanut vaan hakea jonnekin töihin eikä ryhtyä yrittäjäksi? Kuulen takaani rapinaa. Vilkaisen vaistomaisesti huoneen nurkassa olevalle sohvalle, käännän katseeni takaisin ruutuun ja olen jatkamassa töitä kun tajuntaani viimein iskee, mitä juuri näin. – Mitä helvettiä sä täällä teet? Piiska-Riina ei… Jatka lukemista Yksityisyrittäjän yllättävä työkaveri

Painajaisesta päiväuneksi

Muistiin ei voi luottaa. Usein kuvittelemme, että se, mitä muistamme on absoluuttisen totta, mutta todellisuudessa näin ei ole. Eri ihmisten muistot samasta tapahtumasta voivat olla aivan erilaisia ja omat muistomme voivat vuosien myötä muuttua.  Huomasin tämän kirjoitettuani tekstin Balleriinan painajainen. Se on kuvaus todellisesta tapahtumasta, kun 10-vuotiaana eksyin matkalla balettitunnille. En tietenkään voinut muistaa kaikkia… Jatka lukemista Painajaisesta päiväuneksi

Pessimistijolla

– Miten meni? isä kysyy, kun pääsemme rantaan.– Ihan kivaa, mut vähä ahdasta, vastaan ja avaan pelastusliivien soljen.– Optarit on mitoitettu yhdelle hengelle, isä tuhahtaa.– Joo siellä kurssilla oli kyl helpompaa, kun oli vaan yks tyyppi per vene, siskoni huokaisee ja mulkaisee mua. Turha siis valittaa, meitä oli liikaa veneessä. Aika vauvamaista oikeestaan mennä isosiskon… Jatka lukemista Pessimistijolla

Kaksi kommentaattoria

Aiemmin julkaisemissani kirjoitusharjoituksissa olemme kehittäneet myötätuntoisen henkilön, Mama Hellin sekä kuvailleet sisäistä kriitikkoa, Piiska-Riinaa.  Nyt hyödynnetään näitä hahmoja tässä kaksiosaisessa harjoituksessa! Vaihe 1: Arkipäivä Piiska-Riinan kommentoimana Sisäisen kriitikon ääni jäpättää usein aivan jatkuvasti taustalla. Toisinaan sen olemassaoloa ei huomaa, mutta silti sen typerät kommentit vaikuttavat omaan toimintaan. Anna sisäisen kriitikon nyt päästä ääneen omassa tekstissäsi. … Jatka lukemista Kaksi kommentaattoria

Kamppailusta skumppaan

Avaan hotellihuoneen oven ja raahaan laukun, repun, monot ja kenkäkassin sisään. Aleksi tulee perässä kiskoen omia laukkujaan. Huoneessa on tyypillinen itävaltalainen kahden tähden sisustus. Ensimmäiseksi vastassa on valtava, täyspuinen vaatekaappi ja sen takaa pilkottavat kylpyhuoneen ruskeat 70-lukulaiset kaakelit. Seinää koristaa halpa kukkataulu, joka on ripustettu aivan liian ylös, varmaankin peittämään naarmua. Ikkunassa roikkuu kellastuneet pitsiverhot,… Jatka lukemista Kamppailusta skumppaan

Piiska-Riina tulee kaapista

Meillä asuu Piiska-Riina. Se on semmoinen pikkuinen, vähän reilun metrin mittainen ukkeli, tai oikeastaan akka, joka asuu eteisen siivouskaapissa. Sieltä kuuluu välillä hienoinen kuiskuttelu, se kuuluu niin hiljaa, ettei voi olla varma kuuluuko se ääneen ollenkaan. Joten sitä on pakko kuunnella tarkemmin.  Ja siellähän se Piiska-Riina kuiskii. Sillä on aina ihan hirveesti vaatimuksia: tee sitä,… Jatka lukemista Piiska-Riina tulee kaapista

Uskollinen Sherpa

Mulla oli ollut oma Sherpa jo vuosia, jopa vuosikymmeniä. Se oli verraton apu vaelluksilla, ja elämässä ylipäätään. Se ei ollut pelkästään opas, joka tietää oikean suunnan vaikka pimeässä, vaan myös henkinen tsemppaaja ja elämänkumppani. Sherpat ovat uskomattoman vahvoja ja sitkeitä: ne voivat kantaa jopa kaksi kertaa oman painonsa verran tavaraa ja pystyvät hyödyntämään vuoriston happiköyhää… Jatka lukemista Uskollinen Sherpa

Balleriinan painajainen

Rannekelloni näyttää jo viittä vaille, en varmasti ehdi ajoissa. Askeleeni muuttuvat juoksuksi, vaaleanpunaiset remmikengät hakkaavat asfalttia kiihtyvällä tahdilla, mutta en enää tiedä mikä on oikea suunta. Kortteli toisensa perään näyttää samalta – kotikaupungissani ei ole kerrostalokortteleita, Helsingissä on loputtomasti korkeita taloja joka suuntaan. Oli virhe kuunnella isäni neuvoa oikaista kulkemalla kortteleita vinottain. Mutta ajattelin, että… Jatka lukemista Balleriinan painajainen