Avaan hotellihuoneen oven ja raahaan laukun, repun, monot ja kenkäkassin sisään. Aleksi tulee perässä kiskoen omia laukkujaan. Huoneessa on tyypillinen itävaltalainen kahden tähden sisustus.
Ensimmäiseksi vastassa on valtava, täyspuinen vaatekaappi ja sen takaa pilkottavat kylpyhuoneen ruskeat 70-lukulaiset kaakelit. Seinää koristaa halpa kukkataulu, joka on ripustettu aivan liian ylös, varmaankin peittämään naarmua. Ikkunassa roikkuu kellastuneet pitsiverhot, mutta niiden takana lumiset vuorenhuiput kiiltävät kutsuvasti auringossa tummansinistä taivasta vasten.
– Mennääks me vaeltamaan vai hiihtämään? kysyn, avaan jo kassiani ja etsin sieltä urheiluvarusteita.
– Mä ainakin lepään nyt, Aleksi vastaa ja heittäytyy sängylle.
– Mut me ollaan täällä vaan neljä päivää!
– Mä oon ihan poikki ajomatkasta, katotaan sit ku mä oon nukkunu puol tuntia.
Irrotan otteeni kassista ja istuudun sängyn reunalle. En taatusti aio nukkua, päiväunet eivät sovi minulle, eikä minua väsytä. Pitäisikö minua väsyttää? Väsyttääkö minua?
Päätän tehdä vartin mindfulness-harjoituksen päästäkseni selvyyteen olotilastani. Ajastan kellon, asettelen valtavan höyhentyynyn pääni alle, asettaudun selälleni ja suljen silmäni.
Hengitän syvään sisään ja ulos. Ajatukseni vaeltavat siihen, mitä kaikkea haluan tehdä viikonlopun aikana: vaeltaa, hiihtää, lasketella, tehdä skitourin vuorten yli seuraavaan laaksoon. Toki myös käydä saunassa ja syödä hyvin. Mutta ennen kaikkea mun pitää saada kaikki irti tästä viikonlopusta, en mä joka viikonloppu pääse vuorille! Ai niin, mun oli tarkoitus myös levätä ja palautua. Sun pitäis olla jo palautunut. Mä haluan päästä vuorille ja nauttia niistä. Sun pitää urheilla täysillä nyt kun sä oot täällä. Mikä ihme tää mun sisäinen pakko tehdä koko ajan jotain hyödyllistä on? Sun pitää tehdä enemmän ja olla parempi! Kuka puhuu? Sä oot laiska surkimus! Piiska-Riina, tietenkin! Miksi mä kuuntelisin sitä? En voi olla kuulematta, kun se huutaa mun korvaan sisäpuolelta. Miksi mä en saa laitettua sitä kuriin? Koska sä oot luuseri! Miten sille saisi puhuttua järkeä? Miten siihen voisi tartuttaa lempeyttä ja myötätuntoisuutta? Et sä siinä onnistu! Ketä Piiska-Riina uskoisi?
Kelloni värisee, viisitoista minuuttia on kulunut. Avaan silmäni ja tiedän täsmälleen, mitä minun pitää tehdä. Vedän reppuni vetoketjun auki, otan sieltä tietokoneeni ja asetun istumaan risti-istuntaan. Avaan läppärin kannen, lasken käteni näppäimistölle ja alan kirjoittaa.
Piiska-Riina: Viimein hotellilla! Nyt äkkii hiihtämään!
Mama Heli: Hetkinen, me tulimme tänne nauttimaan elämästä, emme suorittamaan.
Piiska-Riina: Häh? Elämästä nauttiminen on just sitä et siitä saa mahollisimman paljon irti.
Mama Helli: Mietipä mitä Riinalle kävi kun hän suoritti ja piiskasi – hän joutui olemaan yhdeksän kuukautta sairauslomalla. Etkö sinä halua, että hän toipuu?
Piiska-Riina: Todellakin, sit se voi taas alkaa puskee kahta kauheemmin! Jee!
Mama Helli: Ja mitäs sitten käy?
Piiska-Riina: Sit se uupuu taas uudestaan!
Mama Helli: Eikä voi tehdä yhtään mitään moneen kuukauteen. Sekö on sinun tavoitteesi?
Piiska-Riina: Se olis kyllä ihan perseestä.
Mama Helli: Mitä sinä sitten haluat?
Piiska-Riina: Mä haluun sille vaan hyvää. Mä kannustan sitä siinä, mitä se ite haluaa! Sille tulee hyvä olo kun se puskee täysii ja saa asioita aikaseks.
Mama Helli: Niinkö?
Piiska-Riina: Joo ja sit mä keksin lisää mitä se vois tehä, vielä enemmän, lisää lisää lisää!
Mama Helli: Ja sitten?
Piiska-Riina: Surkea rääpäle joutuu taas saikulle, häh häh hää!
Mama Helli: Sitten Riina ei ainakaan saa mitään aikaiseksi. Onko tossa mitään järkeä?
Piiska-Riina: Se haluu huipulle!
Mama Helli: Kerropa mitä käy, jos hän nyt puskee urheillen neljä päivää putkeen?
Piiska-Riina: Toi raatohan menee täysin tilttiin jo yhestä päivästä urheilua ja tarttee pari päivää lepoa sen jälkeen. Jos se vetäis neljä päivää putkeen, ni se ois ihan kuollu kun se palaa maanantaina kotiin.
Mama Helli: Eli mitäs me nyt kehotettais Riinaa tekemään?
Piiska-Riina: Hei rääpäle, ota chillisti ja kerää voimia huomista varten!
Suljen läppärin kannen tyytyväisenä. Mama Helli – Piiska-Riina, ensimmäinen erä: 1–0.
Aleksi kääntyy muhun päin ja raottaa silmiään.
– Mitä sä haluut tehdä?
– Mitä jos mentäis tohon hotellin baariin ja otettais lasilliset skumppaa? kysyn.
– Mitä me juhlitaan?
– Sitä, että me ei mennä tänään urheilemaan.