Mä ja Ankerias. Ankerias ja mä. Meillä on edessämme loistava tulevaisuus.
Olkoonkin, että takanamme on myrskyisä menneisyys. Se on unohdettu. Tai ei unohdettu, vaan sovittu, sovitettu ja hyväksytty!
Tulevaisuudessa me ollaan parhaita kavereita, oikea voimakaksikko. Moni on meille kateellinen, sillä meidän tiimi toimii niin hyvin.
Ankerias on mun sisäinen elämänvoima, se laittaa mun koneet käyntiin ja hormonit hyrräämään aina kun jotakin kiinnostavaa on tiedossa. Mä tarjoan Ankeriaalle mukavan pesäpaikan ja pidän huolta, että se pysyy virkeänä tarjoamalla vaihtelua rutiineihin, jännittäviä tilanteita ja iloa elämään.
Noudatan huolella Ankeriaan hoito-ohjeita. Annan sille riittävästi ravintoa: kevyitä, kivoja ajatuksia, ei liikaa ikäviä ja raskaita ajatuksia, koska ne kasvattaisi Ankeriaan liian paksuksi ja sen tila kävisi ahtaaksi.
Ankerias muistuttaisi mua, jos mun elämästä tulisi liian aktiivista. Silloin siitä tulisi valtavan lihava ja levoton. Ensin se kutittelisi mun ihoa, sitten pyörisi mun vatsassa ja laittaisi sen sekaisin ja jos en vieläkään huomaisi, niin se yrittäisi tunkeutua mun kurkusta ulos. Siitä viimeistään tietäisin, että nyt menee liian lujaa ja on aika rauhoittaa Ankerias.
Joten karsisin ylimääräiset menot kalenteristani, antaisin sille pitkiä lepohetkiä joka päivä, ottaisin aikaa lukemiselle ja kirjoittamiselle sekä menisin kävelylle, jossa pysähtyisin aistimaan maailmaa. Silloin Ankerias rauhoittuisi, asettuisi takaisin vatsani pohjalle ja kutistuisi omaan kokoonsa.
Joskus voi käydä niin, että Ankerias vaipuu horrokseen: siitä tulee apaattinen ja se kutistuu olemattoman kokoiseksi madoksi. Jos menee monta kuukautta niin, että mä en tunne sen liikkeitä lainkaan, niin mä varmistan että se on elossa herättämällä sen.
Sovin tapaamisen jonkun ihmisen kanssa, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Keksin jotain sellaista tekemistä, mitä en ole koskaan aiemmin tehnyt. Hankkiudun väenpaljouteen, huomion keskipisteeksi tai huutavien lapsien seuraan. Silloin Ankerias viriää ja laittaa mun elämänvoiman taas virtaamaan.
Tulevaisuudessa, siis ihan pian, lähiaikoina, me eletään mukavassa yhteiselossa, sopivan aktiivista ja rauhallista elämää. Ankeriaan ei tarvitse paisua levottomaksi, koska tarjoan sille lepohetkiä joka päivä. Eikä sillä ole syytä vaipua pitkään horrokseen, koska ilo ei koskaan lopu mun elämästä.
Ankerias pitää musta huolta ja mä siitä. Iankaikkisesti, aina ja ikuisesti.
Loistava tulevaisuus, se alkaa nyt.