Masennus yrittää taas vyöryä mun päälle
Musta märkä kylmä aalto
Vanha tuttu jo kymmenen vuoden takaa
kuiskii korvaan:
Sä et tuu ikinä saamaan yhtään asiakasta.
Sää Suomessa on kohta ihan paska.
Sä tukehdut kaamokseen.
Kotimatkalla metrossa ihmispaljous ahdistus
Mainoksia ihmiskasvoja puhetta ilmeitä itkua
Tiedäksä sen urpon, siitä ei koskaan tullut yhtään mitään?
Koura puristaa kurkkua.
Liikaa mulle nyt!
Suljen silmät
tarraan kylmään metallitankoon
kuuntelen ilmavirran viuhuntaa
Hengitän.
Metron ulkopinta on oranssi
Kalasatama
Laituri on oikealla puolella
Kaikki on toisin.
Kävelen kotiin
annan aallon kuiskailla.
Vettä vain.
Osaan uida.
Seison
annan aallon kastella mut
Vesi valuu harteille hiukset kastuu
Aalto vetäytyy kauas pois hiekanjyvät soljuvat varpaiden välistä
jalat uppoaa syvälle hiekkaan
Seison rannalla
katson horisonttiin
Aurinko laskee, värjää pilvet keltaiseksi
Ovatko pilvet oikeasti valkoisia?
Aaltoja tulee ja menee, käyvät huljuttelemassa mun jalkoja.
Joskus taas ne voi pyyhkiä mun yli
Seison rannalla,
jalat tukevasti hiekassa
En halua olla missään muualla.
Jos aaltoileva meri vetäytyy ja varpaani kuivuvat,
niin astun askeleen lähemmäs
Lähemmäs vettä,
kohti horisonttia.