Mä en muista mun lapsuudesta juuri mitään. Ajasta ennen koulua muistan vain kaksi asiaa. Kävin hoidossa Maire-nimisen perhepäivähoitajan luona. Muut söi siellä Weetabixejä, mutta mä en tykännyt niistä, joten söin aina aamupalan kotona. Esikoulussa oli ystävänpäivänä “kaveripäivä” eli jokaisen piti tuoda kaveri mukanaan eskariin. Mulla ei ollut ketään kaveria esikoulun ulkopuolelta, joten onneksi mun mummo… Jatka lukemista Kukko kukkii
Tekijä: riina
Hamsterin tappaja
Isosisko lähti ulkomaanmatkalle. Mä jäin isin, äidin ja pikkusiskon kanssa kotiin ja mun pitää nyt huolehtia sen hamsterista. Käyn joka päivä katsomassa, että sillä on vettä ja kuivaruokaa tarpeeksi ja annan myös jotakin tuoretta syötävää: kurkkua tai porkkanaa vaikka. Sisko sanoi että sitä pitäisi myös juoksuttaa joka päivä. Mutta mun mielestä se hamsteri on vähän… Jatka lukemista Hamsterin tappaja
Uusi uimarutiini
(Tämä on uimiseen liittyvä teksti osa 2/2, lue edellinen teksti täältä.) Olen löytänyt uuden, ihanan uimahallin. Täällä on jättimäinen, luonnonvalossa kylpevä allas, jossa on yleensä vain muutama uimari. Lapset ovat toisella osastolla, lasiseinän takana. Lisäksi täällä on saunaosasto. Nyt olen väsynyt, toipilas. Joten mun ei tartte, tai oikeastaan en edes saa uida täyttä kilometriä. Tunnustelen… Jatka lukemista Uusi uimarutiini
Uimakandidaatti
Me käytiin lapsena silloin tällöin uimassa. Äiti ui aina kilometrin matkaa. Edeten rintaa tasaista vauhtiaan, siihen meni noin 40 minuuttia. Radan päässä oli mittari, jota käännettiin pykälä eteenpäin joka kierroksen jälkeen. Kun mittari oli kiertänyt koko ympyrän, oli kilometri täynnä ja sitten sai mennä saunaan. Joka kesä menimme viikoksi uimakouluun. Pyöräilin siskoni kanssa yhdessä uimahallille,… Jatka lukemista Uimakandidaatti
Sivustaseuraaja: Kätilö
Tuleva äiti puuskuttaa naama punaisena, hikikarpaloita otsallaan. Tai siis tämähän on jo hänen kolmas lapsensa, näinhän minä sen hänen papereistaan. Pitäisi siis kai sanoa vain “äiti”. Minulle tämä on ensimmäinen, siis ensimmäinen lapsi, jonka autan maailman. Aika hullua oikeastaan, että synnyttäjä itse on kokeneempi. Oikeastaan ihan hyvä niin. Siis onhan minulla koulutukseni, jonka suoritin ihan… Jatka lukemista Sivustaseuraaja: Kätilö
Ankerias
Mun sisällä on käärme. Musta kyy. Ankea ankerias. Lapamato. Se luikertelee siellä aina, huomaamatta. Sen iho on niljakas, suomuinen, kiiltävä, mustan musta. Se on liukas ja sulava, nopea ja petollinen. Kun syön, se syökin osan mun ruuasta, se hengittää mun ilmaa ja imee mun energiaa. Se on loinen. Parasiitti. Kun innostun, sekin innostuu ja lähtee… Jatka lukemista Ankerias
Vieraana omassa elämässäni
(Tämä teksti on syntynyt inspiraationa Matt Haigin kirjasta Keskiyön kirjasto. Lue kirjan ideasta tästä kirjoitusharjoituksesta.) Herään sohvalta ja katson ympärilleni vieraassa asunnossa. Näen kauniin, valoisan olohuoneen ja keittiön. Sohvalla on eri värisiä tyynyjä ja samat värit toistuvat matossa ja seinällä olevassa taulussa. Asunnossa on hiljaista, taidan olla yksin kotona. Käännän päätäni ja näen ulos. Ensimmäiseksi… Jatka lukemista Vieraana omassa elämässäni
Mama Helli
Mä en oo ollu yhteydessä Helliin pitkään aikaan, vuosiin. Lapsena se oli mulle aika tärkeä. Mutta nyt me asutaan eri maissa, ja Suomessa käydessäkin sen tapaaminen on vähän hankalaa, koska se asuu Utössä, Turun saariston kaukaisimmalla saarella. Helli ei jostain syystä tykkää puhua puhelimessa. Se lähettää mieluummin kortteja, sähköpostia tai joskus ihan perinteisiä, käsinkirjoitettuja kirjeitä.… Jatka lukemista Mama Helli
Sivustaseuraaja: Opiskelija ruokalassa
Istun ikkunapöydässä ja katselen Hakaniemen punatiilisiä rakennuksia. Aurinko paistaa vielä aika voimakkaasti, taivas on tummansininen ja asfaltti on peittynyt kellanoransseihin lehtiin. Pyörittelen spagetti bolognesea haarukallani. Vähän tylsää istua taas yksin. Linjastosta kuuluu kova nauru, sellainen vähän liian kova, joka kuuluu liian selvästi puheensorinan yli. Tuttu nauru – se on se ainejärjestön puheenjohtaja, perässään muita hallituslaisia.… Jatka lukemista Sivustaseuraaja: Opiskelija ruokalassa
Metallica
Istun katsomossa ja annan katseeni kiertää stadionin ihmismerta. Olenkohan ikinä nähnyt näin montaa ihmistä kerralla? Stadion on rakennettu jännästi maanpinnan alapuolelle, se on itse asiassa valtava kuoppa, kuin kraatteri. Maan pinnalla on vain ruosteenväriset, yksikerroksisen talon korkuiset seinät, joissa on portit ihmismassojen virralle. Ehdin pyöräillä tästä ohi monta kertaa ennen kuin tajusin, että tuossahan on… Jatka lukemista Metallica